Gutlyn tiimi

Me Gutlyn perustajat olemme monessa liemessä keitettyjä elintarvike- ja teknologia-alan sekä konsultoinnin moniottelijoita. Olemme kaikki kolme nähneet korporaatioelämää yhden elämän tarpeisiin ymmärtääksemme ruokaketjun muutoksen vaativan erilaisen ympäristön. Siksi perustimme Gutlyn - rakentamaan hieman parempaa huomista suomalaisen terveellisen ruoan avulla. Asteittaista muutosta ja parannusta arkeen. Yksi päivä ja vatsa kerrallaan.

Mikalla on pitkä kokemus kuitujen suurkuluttajana – varsinainen kuidun “grand old belly”. Elintarvikkeiden parissa toimineena hän hurahti ravintokuituihin jo 90-luvun puolella ihan omasta intuitiostaan. Lopulta niistä tuntui löytyvän aineksia myös muiden hyvinvoinnin tukemiseen. Mika vastaa Gutlyn uniikin liiketoiminta-alustan kehittämisestä, hallinnosta ja osallistuu markkinointiin sekä tuotekehitykseen.

email: mika.aalto (a) gutlyfoods.com
puh: + 358 400 528 151

Entisenä aktiiviurheilijana Jukka on nähnyt jos jonkinlaista tankkaamista – hyvää ja huonoa. Oma syöminen on mietityttänyt aina, lopulta ihan opiskeluihin ja ammatiksi asti. Siitä osin innostus myös kuituihin ja terveelliseen syömiseen. Gytlyllä Jukka vastaa koko kuituketjusta, tuotantokumppaneista ja hankinnasta sekä osallistuu tuotekehitykseen.

email: jukka.sairanen (a) gutlyfoods.com
puh: + 358 40 560 4000

Viimeiset pari vuosikymmentä USA:ssa asunut Timo on nähnyt läheltä mihin huono syöminen voi kansakunnan tasolla johtaa. Omaa syömistään biohakkerin tarkkuudella miettivänä hän vastaa Gutlyn markkinoinnista ja kasvusta sekä osallistuu operaatioiden ja liiketoiminta-alustan kehittämiseen.

email: timo.salomaki (a) gutlyfoods.com
puh: + 358 40 709 2399

Advisorit

Hyvin varhaisessa vaiheessa ennen yrityksen perustamista, pyysimme mukaan joukon huippuammattilaisia neuvonantajiksemme. Kiitollisina ja samalla erityisen tyytyväisinä voimme todeta heidän olleen tärkeä osa siitä mitä tänä päivänä olemme.

Heimo Hakkarainen (Gutly Foods Oy HPJ) – kokenut yritysjohtaja, hallitusammattilainen, ex – VMP, Fazer, Norpe, Kulinaari
Anne Salonen – dosentti, molekyyli mikrobiologia, Helsingin yliopisto
Juha Valkamo – asiakkuusjohtaja, ex-Primula CEO, ravintolat/elintarviketeollisuus
Mika Malin – liikeenjohdon konsultti, ex-Unilever, Fazer, United Biscuits, Talentum
Veli-Pekka Julkunen – data ja tilastotieteilijä, markkinointi/peliteollisuus, sarjayrittäjä
Vesa Nippala – eKaupan ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, sarjayrittäjä