Gutly Foodsin kuitupitoinen uutuus on todellinen terveyspommi

Maaliskuussa 2020 perustettu Gutly Foods Oy lanseeraa ensimmäisen hyvinvointituotteensa, terveysvaikutteisen kuitugranolan. Tuotteen korkea kuitu- ja proteiinipitoisuus sekä poikkeuksellisen monipuolinen ravintoainesisältö nostavat sen hyvinvoinnistaan huolehtivien nuorekkaiden kaupunkilaisten ykkösaamiaiseksi. Monipuolinen ravintokuitu – 14 kuitulähdettä ja 26% kuitua – on terveellisen tuotteen ydin, eikä kompromisseja tehdä muiltakaan osin. Kuitugranola on luonnollinen kuitulisä, jossa ei esimerkiksi ole lisättyä rasvaa, suolaa tai lisäaineita. Tuoteuutuutta tukee jatkossa uusi teknologiapohjainen palvelukonsepti, jolla pyritään yksilölliseen ravitsemuksen kehittämiseen. Gutlyn tuotteita voi ostaa ainoastaan yhtiön omasta verkkokaupasta.

MONIPUOLINEN RAVINNEPOMMI HELPOSTI YHDESSÄ PAKKAUKSESSA

Tuoteuutuuteen on käytetty huikeat 15 luonnollista raaka-ainetta, joista 14 kuidun lähteitä. Tutumpien kauran ja rukiin lisäksi siitä

löytyy spelttiä, härkäpapua, hamppua, pellavaa, sokerijuurikasta, erilaisia siemeniä, pähkinöitä sekä kotimaisia marjoja. Monet noista superfoodeja jo itsessään. Tuotteella pyritään vaikuttamaan erityisesti vatsan ja suoliston hyvinvointiin ja mahdollistamaan jopa ravintolisien korvaaminen.

Luontaisesti erittäin ravinnepitoisista raaka-aineista on huolella poimittu parhaat vaihtoehdot. Näillä aikaansaatu yhdistelmä onkin ravitsemuksellisesti poikkeuksellisen tasapainoinen ja ravinnerikas. Ravintokuitua ensimmäisessä tuotteessa on yli 26 % ja kasviproteiinia 15 %. Vertailun vuoksi, proteiinia on lähes jauhelihaa vastaava määrä. Tuote sisältää myös runsaasti magnesiumia, rautaa ja folaattia, kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja ja sen rasvakoostumus on hyvä. Luonnollisesti hyvin säilyvä tuote ei sisällä säilöntä- tai lisäaineita, eikä siihen ole lisätty rasvaa tai suolaa. Hienosti paahtunutta aitoa makua on tuettu vain luonnollisella hunajalla.

TAKANA PITKÄ KEHITYSHISTORIA

Tuotteen kehittäminen alkoi yhden miehen omista valinnoista jo 1990-luvun puolivälissä. Vuosien käytön aikana kehittynyt karski kuitusekoitus muuttui mukavaksi granolaksi omassa kotikeittiössä, lähinnä lähipiirin toivomuksesta. Samalla alkoi tuotteen matka kohti kaupallista versiota. Pitkän mutta lupaavan markkinaselvityksen jälkeen kasattiin aloittavalle yritykselle laaja ja kokenut neuvonantajajoukko. Mukana lopullisen ruokakonseptin kehittämisessä onkin ollut niin suoliston mikrobiomin huippuasiantuntijoita kuin elintarvikealan kokeneita ammattilaisia.

TUOTTEESTA HYVINVOINTIRATKAISUKSI

Pelkkään terveelliseen tuotteeseen ei yrityksessä uskota. Sen ympärille on kehitetty uudenlainen kysyntälähtöinen ohjelmistoarkkitehtuuri, jota tullaan ohjaamaan datalla. Datalle on yhtiöllä kaksi erityistä hyödyntämisaluetta: kysynnän luominen ja tuotekehitys. Oman ohjelmistoalustan merkitys korostuu yhtiön myyntikanavavalinnankin kautta. Kaikki tuotteet ja palvelut myydään oman verkkokaupan kautta. Oma teknologia nähdään tärkeänä osana yhä terveellisempien ja yksilöllisten tuotteiden kehittämistä.

“RAVINNETIIVISTEITÄ” JA RAVITSEMUSTA TUKEVAA TEKNOLOGIAA

”Olemme yrityksenä nyt pilottivaiheen alussa, jossa lanseeraamme ensimmäisen tuotteemme pääkaupunkiseudun markkinalle. Tuotteita kehitetään hyvinvoinnin ja terveyden ehdoilla, ruokapohjaisena vaihtoehtona ravintolisille. Monet raaka-aineistamme ovatkin varsinaisia ravinnetiivisteitä. Tuotevalikoimamme laajenee loppusyksyllä sekä ruoka- että analyysiratkaisujen osalta. Terveysvaikutteisella tuotteella tulee mielestämme olla näyttöjä vaikutuksista. Käytön hyötyjä tullaankin seuraamaan jatkossa useilla tavoilla, myös erilaisilla terveystesteillä. Tästä rakentuu meille jatkossa arvokasta dataa ja pohja yksilöllisille ravintoratkaisuille.”, kertoo Gutlyn Mika Aalto.

Lisätietoja:
Co-founder Mika Aalto, puh. 0400 528 151
mika.aalto@gutlyfoods.com

Gutly Foods – the Perfect Belly Company, on suomalainen terveysvaikutteista kasvipohjaista ruokaa ja siihen liittyviä palveluja tarjoava D2C-startup. Vahvasti kuitu- ja ravinnepitoisilla tuotteilla haluamme vaikuttaa erityisesti vatsan ja suoliston hyvinvointiin, muuttamalla terveellinen syöminen helpoksi sekä yksilölliseksi. Samalla tulemme omalta osaltamme vaikuttamaan vastuullisen kasvipohjaisen ruokatuotannon ja ympäristömme hyvinvoinnin edistämiseen.

**********

TILAA UUTISKIRJEEMME

TILAA UUTISKIRJEEMME NIIN SAAT TIETOA KUIDUISTA JA RAVITSEMUKSESTA!